Alfred Kordelinin yleiseen edistys- ja sivistysrahastoon perustettiin vuonna 1991 Jaakko Kolmosen rahasto. Osa alkupääomasta kertyi Jaakon 50-vuotispäivien yhteydessä. Rahastoa kartutettiin edelleen vuonna 2001 60-vuotispäivien yhteydessä.
Tänä vuonna 70- vuotismuistamisten ansiosta on muodostunut Suomen suurin ruokakulttuurin alalla toimiva rahasto, johon lahjoituksia voi tehdä milloin tahansa.
» Lue lisää
Kiitos tästä oppitunnista! Erityisesti se tosiasia, että lapsetkin tämän taidon oppivat, on hyvä huomio. Kun olin itse lapsi, meillä purkitettiin joka syksy muikkuja. Niiden perkaamiseen osallistuimme myös me lapset, emmekä kyllä kummosia kokkareita tuolloin vielä olleet. Mutta sujui se.
Olisi hienoa saada vastaava video esim. ahvenien perkauksesta, ruodottomiksi tekemisestä. Kesä kun lähestyy ja sitä myöden onkikelit.