Jaakon uusi blogisivu
Maanantai 17.12.2007 klo 13:34
Nettisivuni avattiin noin 10 vuotta sitten. Sivut ovat saaneet paljon kiitosta.
Nyt Kotisivukone.fi:n nuorekkaat ja idearikkaat sivujen laatijat ovat ammattitaidoillaan muokanneet jo aikaisemminkin hyvin toimineet sivut vieläkin helppokäyttöisemmäksi.
Ruokaohjeet on ollut sivujen suosituin kohde. Sesonkiruoat ovat saaneet paljon ystäviä. Jouluaaton aattona kinkkuohjetta on käynyt katsomassa jopa lähes 15 000 paistajaa.
Palautekentän kysymysmäärät ovat lisääntyneet kiitettävästi.
Patakolmonen ky:n ruokakirjojen hankkiminen suoraan kustantajalta tarjoushintaan on lisääntynyt. Kirjoihin pyydettyjen nimikirjoituksien ja lahjatarkoitukseen pyydettyjen toivotusten (värssyjen) määrät on kasvaneet kovasti. Tämä lämmittää kirjojen tekijää.
Rikastakoon tämän osion vaihtuva teksti suomalaisen ruokakulttuurin tunnettavuutta.
Toivotan teidät kaikki tervetulleeksi tähän yhteiseen leikkiin mukaan hyvän asian puolesta.
Käytä kotimaista hunajaa
Kaikki saasteet, jotka vaikuttavat kasveihin ja eläimiin, vaikuttavat myös meteen, mehiläisiin ja edelleen hunajaan. Kun Suomessa hunaja käsitellään, niin 95 % sen entsyymeistä jää tallelle. Eurooppalaisessa hunajassa entsyymeistä jää jäljelle vain 25 %. Amerikkalainen hunaja käsitellään niin, ettei siihen jää yhtään entsyymejä jäljelle. Entsyymit ovat elävien solujen valmistamia valkuaisaineita.
Miksi ihmeessä käytät ulkomaista hunajaa?
Toivon Teiltä kommentteja puolesta ja vastaan.
Lämmöllä Jaakko
Käytän kotimaista hunajaa, koska se tulee läheltä ja on puhdasta